Lumihome on luonnossa yleinen homesieni ja sitä esiintyy kun sille muodostuu sopivat olosuhteet. Se hyötyy siitä että maa ei jäädy ennen lumen tuloa ja että maan pinnalla on runsaasti kasvimassaa. Sekä elävä syysvilja että kuollut kasvinjäte altistavat syysviljan oraan lumihomeelle Kevätviljasta peräisin olevan ja talven tuhoaman jääntiviljan oras on lumihomeelle myös hyvä ravintolähde, jonka avulla se iskee syysviljan oraaseen.
Lumihomesaastunnan seurauksena viljan versot tai koko kasvi tuhoutuu, mistä seuraa sato- ja laatutappioita. Kasvi yrittää korvata tuhoutuneet versot ja kehittää tuhoutuneiden tilalle uusia versoja. Seurauksena on kuitenkin hidas kasvuun lähtö ja muut epätasaisesta kasvustosta johtuvat ongelmat.
Lumihome torjutaan peittaamalla ja ruiskuttamalla
Maasta leviävän lumihomeen voi torjua ruiskuttamalla kasvusto syksyllä. Amistar on parhaimpia lumihomeaineita, koska sillä on hyvä teho lumihomeeseen ja sen teho kestää kevääseen asti. Resistenssiriskin pienentämiseksi lähinnä muita kasvitauteja, kuten harmaa- ja ruskolaikkua vastaan Amistar tulisi ruiskuttaa tankkiseoksena jonkin muun lumihomeeseen tehoavan valmisteen kanssa. Amistarin käyttömäärä on 0,4 l + puolikas annos seosvalmistetta, esim. Proline.
Lumihomeruiskutus tehdään syksyllä ennen lumen tuloa kun lämpötila on vielä plussan puolella. Amistarin kanssa ei tarvitse odottaa aivan viime tinkaan lumen tulon alle, sillä se liikkuu kasvissa ja suojaa ruiskutuksen jälkeen mahdollisesti tulevan lisäkasvun. Oraan olisi kuitenkin oltava mahdollisimman pitkää, jotta ainetta osuisi riittävästi itse kasvustoon.
Mikäli märkyys haittaa lumihomeruiskutusta, voi sen tehdä heti aamulla mahdollisen yöpakkasen jälkeen. Tämän jälkeen lämpötilan on noustava plussan puolelle, jotta aine imeytyisi hyvin kasviin ja teho siten säilyisi kevääseen asti. Seokseen voi tarpeen mukaan lisätä jäätymisenestoainetta.
Arto Markkula, Syngenta Crop Protection A/S