VUOSISATA MENESTYKSELLISTÄ JALOSTUSTYÖTÄ 

Hilleshög – pieni kylä juurikasmaailman kartalla
Sokerijuurikas on viljelykasvina nuori. Ruotsissa juurikkaanviljely alkoi tosimielessä 1880-luvulla. Svenska Sockerfabrik Aktiebolagetin perustaminen vuonna 1907 merkitsi myös sokerijuurikkaan huomattavan jalostustyön alkua. Toiminta sijoitettiin Hilleshögiin, Etelä-Ruotsissa sijaitsevasta Landskronasta vähän pohjoiseen. Tarkoituksena oli kehittää Ruotsin olosuhteisiin sopivia lajikkeita. Förädlingsarbete i växthusJo 1920-luvulla voitiin tyydyttää Ruotsin markkinoiden tarve ja samaan aikaan alettiin Hilleshögin siementä kysyä ulkomaille. Perustamalla Hollantiin tytäryhtiö 1924 päästiin lähemmäs ulkomaisia markkinoita.Siitä tuli Hilleshögin historiassa käännekohta: paikallisesta ruotsalaisesta juurikkaansiemenen toimittajasta tuli tekijä Euroopan näyttämölle. Yrityksen mukanaolo lisääntyi vähitellen Euroopan markkinoilla, ja nykyään se on kaikkialla, missä juurikasta viljellään.

Ensimmäinen geneettisesti yksi-ituinen lajike
Hilleshög toi markkinoille 1966 ensimmäisen geneettisesti yksi-ituisen lajikkeen, jossa yksi-ituisuuteen yhdistyi hyvä satoisuus, se merkitsi erittäin suurta geneettistä parannusta juurikkaassa. Juurikkaanviljelyn luonne muuttui merkittävästi, sillä uuden Monohill-lajikkeen viljelijä saattoi kylvää kasvutiheyteen. Näin poistui työläs harventaminen. Uusi kylvötekniikka vaati kuitenkin erittäin korkealaatuista siementä. Pyrittäessä tuottamaan mahdollisimman laadukasta siementä, merkittävä askel saavutettiin siirtämällä siemenviljely Ruotsista Ranskaan ja Italiaan. Monohill menestyi hyvin ja säilytti suosionsa yli kaksi vuosikymmentä.

Sokeriyhtiöstä maatalouskonserniksi.
Flygfoto av Syngenta Seeds i LandskronaHilleshög oli osa ruotsalaista Sockerbolaget-yhtiötä vuoteen 1968 asti. Tällöin siemenasiat siirrettiin erilliseen yhtiöön, joka oli läheisesti sidoksissa Sockerbolagetiin. Vuonna 1986 Volvo osti Hilleshögin, ja kolme vuotta myöhemmin se myytiin sveitsiläiselle lääketehtaalle, Sandozille, jolla samalla oli johtava asema siemenyrityksenä. Vuodesta 2001 Hilleshög on ollut kautta maailman tunnettu sokerijuurikkaan siemenen tavaramerkki Syngentassa, joka taas on maailmanlaajuinen kasvinsuojeluaineisiin ja kasvinjalostukseen keskittynyt maatalousalan yritys.

Sokerijuurikkaanviljelijät kaikkialla maailmassa valitsevat Hilleshögin
Viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana Hilleshög on ulottanut toimintansa kaikkiin merkittäviin juurikkaanviljelymaihin kuten USA:han, Keski-Eurooppaan, Venäjälle ja Kiinaan. Perinteiset jalostusmenetelmät paranevat yhä, ja uusia bioteknisiä menetelmiä on kehitetty ajan voittamiseksi jalostustyössä. Sen ansiosta viljelyyn on mahdollista saada nopeammin uusia satoisia lajikkeita. Hilleshög on yksi maailman johtavista sokerijuurikkaan jalostajista, ja sen juurikaslajikkeita viljellään kaikkialla maailmassa – aina Chilestä Kiinaan ja Marokosta Suomeen.
Olemme Hilleshögissä vakuuttuneita siitä, että jalostuksen avulla voidaan merkittävästi vaikuttaa siihen, onko sokerijuurikas tulevaisuudessa viljelyn arvoinen kasvi, ja olemme päättäneet vakaasti tehdä parhaamme sen viljelyn edistämiseksi.

Sokerijuurikkaan viljelyksestä Suomessa
Ensimmäiset kokeilut sokerin tuottamiseksi juurikkaista tehtiin Suomessa jo vuosina 1837–1840 Voipaalan kartanossa Hämeenlinnassa. Tuotanto oli kannattamatonta, ja tilanomistaja Gripenbergin täytyi kokeilun takia myydä koko tila.

Toinen yritys käynnistyi Turussa vuonna 1899. Alfa-tehtaan suurimpana ongelmana oli saada tehtaalle riittävä määrä juurikkaita. Kahden käyntikauden jälkeen yritys teki konkurssin ja sokerintuotanto loppui.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli sokerista puutetta ja oma tuotanto nähtiin tarpeelliseksi. Sen seurauksena päätettiin rakentaa sokeritehdas Saloon v. 1919. Siitä lähtien Suomessa on viljelty sokerijuurikasta.
Sokerijuurikkaan kylvö hevosvetoisella kylvökoneella

Hilleshög kehittänyt juurikkaanviljelyä myös Suomessa
Hilleshög toimitti Suomeen ensimmäiset juurikkaansiemenet jo 1920-luvulla. Ensimmäistä geneettisesti yksi-ituista juurikaslajiketta Monohilliä kylvettiin Suomessa pieni määrä jo 1965 eli vuotta ennen lajikkeen virallista kauppaan laskua. Salon Sokeritehtaan lopetettua juurikkaan jalostuksen sen hallussa ollut jalostusaineisto luovutettiin 1959 Hilleshögille. Pääosin tästä aineistosta on peräisin Suomessa hyvin tunnettu juurikaslajike Salohill.
Suomessa Hilleshögin asema siemenen toimittajana on ollut aina vahva. Sen lajikkeiden menestymiseen täällä on vaikuttanut merkittävästi Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskuksen kanssa yhteistyössä tehty laajamittainen jalostusaineiston ja uusien lajikkeiden kokeilu.

Sokerijuurikkaan kylvö Tumen kylvökoneella 60-luvulla
 

Back to top