Perunan alkuperä on Etelä-Amerikassa, jossa sitä on viljelty 8000-luvulta eKr. lähtien. Perunan "löysi" Perusta vuonna 1530 espanjalainen Gonzalo Jiminez de Quesada, joka vei sen vuonna 1539 Espanjaan. Kolme suurinta perunantuottajamaata vuonna 2007 olivat Kiina, Venäjä ja Intia.
Onnistunut perunanviljely alkaa maanmuokkauksesta, jotta maa on kuohkeaa ja kokkareetonta. Siemenperunassa ei saa olla sairauksia eikä perunaa saa istuttaa liian kylmään maahan. Alhaisissa lämpötiloissa kasvu on hidasta ja taimet altistuvat helposti mm. sienitaudeille.
Lannoittaminen on tehokkainta istuttamisen yhteydessä. Lannoite sijoitetaan siemenperunan lähelle. Kastelu on yleensä kannattavaa, se vaikuttaa sekä sadon määrään että laatuun. Jos vettä tarvitaan, kastelu tulee aloittaa jo mukulanmuodostuksen alkuvaiheessa. Kastelua jatketaan koko kasvukauden ajan kuivalla säällä.
Katso kaikki perunaan liittyvät tuotteemme kohdasta kasvinsuojelu, kasvit.