Kaura
Kauran viljely onnistuu niukkaravinteisessa maaperässä pohjoisessakin. Kauran ydin sisältää muita viljalajeja enemmän rasvaa, joten se soveltuu hyvin ennen kaikkea hevosten rehuksi. Kaurasta tehdään myös mm. suurimoita ja jauhoja elintarvikekäyttöön.
Kaura on syntynyt todennäköisesti eteläeurooppalaisesta villilajista. Ensimmäinen viljelmä voidaan jäljittää Välimeren alueelle noin 2 000 vuoden taakse. Vanhat sivistyskansat eivät pitäneet kauraa viljelyskasvina ja kreikkalaiset pitivät sitä jopa ravinnoksi kelpaamattomana kasvina. Nykyisin kauraa viljellään monissa maissa, lähinnä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Kaura on yksivuotinen heinäkasvi. Sen kukinnossa on useita tähkylöitä jotka muodostavat röyhyn. Itsepölyttyvä kasvi kukkii keskikesällä. Kauralajikkeet voidaan luokitella jyvän värin perusteella valko-, kelta- ja mustakuorisiin.
Kaura tarvitsee melko runsassateisen ilmaston, minkä vuoksi se kylvetään aikaisin keväällä. Siten se ei pääse kuivumaan loppukeväällä ja alkusyksystä. Kaura ei ole erityisen kylmänarka. Kauraa voidaan viljellä kaikenlaisessa maaperässä, mutta se kärsii erityisesti runsaskalkkisessa maaperässä tiettyjen ravinteiden puutostaudeista.
Katso kaikki kauraan liittyvät tuotteet kohdasta kasvinsuojelu, kasvit.
Ohra
Ohra on todennäköisesti vanhin viljelykasvimme. Löytöjä on olemassa jopa kivikaudelta. Ohralla on useita käyttökohteita. Sitä viljellään eläinten rehuksi, mutta siitä saadaan myös mm. mallasta oluen ja viskin valmistukseen sekä ohrasuurimoita elintarviketeollisuuteen. Ohrasuurimot ovat kokonaisia jyviä, jotka leikataan pieniksi paloiksi. Niitä voidaan keittää riisin tapaan tai käyttää puuron valmistukseen tai leivän leivontaan.
Ohraa viljellään lähes kaikkialla maailmassa. Suuria viljelmiä on muun muassa Venäjällä, Kanadassa ja Australiassa. Villejä ohralajikkeita on Etu-Aasiassa ja Tiibetissä.
Pohjoismaissa ohraa on viljelty hyvin pitkään, jo kivikaudelta lähtien. Ohra oli1500-luvulla viljellyn maa-alan valtalaji.
Viljelty ohra on itsesiittoinen, joten erilaisia lajikkeita ja muunnoksia on paljon.
Ohraa voidaan viljellä viileilläkin seuduilla missä mikään muu viljalaji ei ehdi tuleentua, aina subtrooppisiin ja trooppisiin maihin saakka.
Katso kaikki ohralajikkeet kohdasta lajikkeet (linkki).
Katso kaikki ohraan liittyvät kasvinsuojelutuotteet kohdasta kasvinsuojelu, kasvit.
Ruis
Ruis on pääasiassa pohjoiseurooppalainen viljalaji, jota käytetään lähinnä leipäviljana ruisleivän, ruishiutaleiden, ruisrouheen ja ruisjauhojen valmistuksessa.
Ruis on melko nuori viljelyskasvi, joka on todennäköisesti peräisin Vähässä-Aasiassa kasvavasta villistä sukulaiskasvista. Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat rukiin, mutta eivät viljelleet sitä yleisesti. On olemassa todisteita siitä, että ruista on viljelty Pohjoismaissa noin 1000-luvulta lähtien.
Toisin kuin muut viljellyt viljalajit, ruis on ristipölytteinen. Rukiin kukat vapauttavat siitepölyä räjähdysmäisesti aurinkoisina kesäkuun päivinä. Tästä on peräisin ruotsin kielen ilmaisu "rågen ryker", suomeksi ”ruis savuaa” eli heilimöi. Koska ruis on tuulipölytteinen, hedelmöittyminen on riippuvainen kuivasta säästä. Sade pilaa pölytyksen, minkä seurauksena satoa ei synny tai se jää pieneksi.
Ruis voidaan kylvää sekä savi- että hiekkamaahan ja se kestää erittäin kuivuutta ja alhaisia pH-arvoja. Kiinnostavana yksityiskohtana voidaan mainita, että rukiin juuriston pituudeksi on mitattu 622,8 kilometriä 0,051 kuutiossa maata (Mabberley 1997)!
Ruisvehnä on nimensä mukaisesti rukiin ja vehnän risteytys. Ruisvehnä soveltuu miltei kaikille maalajeille ja sitä käytetään lähinnä eläinten rehuna.
Katso kaikki rukiiseen liittyvät tuotteet kohdasta kasvinsuojelu, kasvit.
Vehnä
on maailman viljellyimpiä viljalajeja. Vehnää käytetään mm. vehnäjauhon, vehnärouheen ja alkoholin valmistuksessa sekä karjanrehuna.
Vehnä on itsepölyttyvä viljakasvi. Vehnästä on viljelyssä useita eri lajeja. Muutamia esimerkkejä ovat tavallinen vehnä eli leipävehnä, durumvehnä eli makaronivehnä, emmervehnä ja speltti eli alkuvehnä. Monimuotoisuutensa ansiosta vehnää voidaan viljellä hyvin vaihtelevissa olosuhteissa.
Vehnän alkuperä ja historia ovat herättäneet paljon keskustelua. Todennäköisesti vehnän maantieteellinen alkuperä on Lounais-Aasiassa. Yksijyvävehnää viljeltiin jo 10000 – 9000 vuotta eKr. Vähästä-Aasiasta Etelä- ja Keski-Eurooppaan ulottuvalla alueella. Muinaisessa Egyptissä viljeltiin lähinnä emmervehnää, jota on löydetty myös kivikautisilta asuinpaikoilta Euroopasta. Nuoremmalla kivikaudella Euroopassa viljeltiin tavallista lyhyttähkäistä vehnää. Kovavehnä tuli Eurooppaan 1500-luvulla. Nykyinen leipävehnä tuli vasta 1900-luvulla sen jälkeen, kun uusia, kestäviä lajikkeita syntyi mittavan jalostustyön seurauksena. Vehnän viljely yleistyi 1900-luvulla.
Vehnänjyvän laatu riippuu useista tekijöistä, esimerkiksi proteiinipitoisuudesta. Tähän voidaan vaikuttaa ensisijaisesti viljelyteknisin keinoin sekä lajikevalinnalla.
Vehnäjauho on yleisin jauholaatu. Se sopii hyvin ruoanlaittoon ja leivontaan, sillä se tekee korkean gluteenipitoisuuden vuoksi leivästä kuohkean.
Katso kaikki vehnään liittyvät kasvinsuojelutuotteemme kohdasta kasvinsuojelu, kasvit.